Henkan teemat

Tällä sivulla avaan tarkemmin minulle tärkeitä asioita. Jos sinulla herää kysyttävää, niin ole rohkeasti yhteydessä.

Tampere

Kestävä ja turvallinen Tampere

Kestävällä ja turvallisella Tampereella tarkoitan sitä, että kaupunki kehittyy kestävillä ratkaisuilla, jossa otetaan ympäristö ja kierrätys huomioon. Tampereella oli esimerkiksi keskustassa rakennushanke, jossa purettavasta talosta pyrittiin käyttämään uudestaan mahdollisimman paljon rakenteita. Tälläisiä kokeilua ja tutkimusta tarvitaan lisää.

Lisäksi kestävyydellä tarkoitan sitä, että hankinnat ja valinnat ovat ympäristöystävällisiä ja mahdollisimman paikallisia. Kestävyyttä voidaan lisätä myös kouluissa ja päiväkodeissa ja työpaikoilla varmistamalla kierrätys ja kiertotalous.

Turvallisella Tampereella tarkoitan sitä, että kaupungilla on turvallista liikkua mihin vuorokauden aikaan tahansa. Tämä tarkoitaa niin liikennettä kuin muitakin asioita. Esimerkiksi suojateille voisi tulla selkeät vilkkuvat valot, kun sitä ylitetään. Nopeusrajoitukset ovat riittävän alhaalla, koska nopeudella on iso merkitys esim. loukkaantumiseen onnettomuuksissa. Lisäksi pitää varmistaa, että kenenkään yksityisyyteen tai taustaan ei puututa, kun kuljemme kadulla. Jokaisella meillä on myös velvollisuus puuttua asiattomaan käytökseen, oma turvallisuus tietysti huomioiden. Lisäksi on varmistettava, että nuorille on riittävästi turvallisia paikkoja olla ja kasvaa. Esimerkiksi Laikun lavan ympäristö kesäisin ei ole paras paikka nuorille. Toisaalta myös päihteiden käyttäjille ja kodittomille pitää olla paikkoja, joissa he voivat viettää päiväänsä ja saada apua. Tällöin heidän ei tarvitse olla sään ja ihmisten paheksunnan armoilla ulkona.

Toimivat ja esteettömät liikenneratkaisut

Tampereen liikenne on kehittynyt viime vuosin paljon ratikan myötä. Ratikkalinja kasvaa edelleen ja parhaillaan rakennetaan ratikkaa Härmälään ja Pirkkalaan. Tampereella tehdään myös paljon muita rakennustöitä. Nämä kaikki tuovat tietysti muutoksia liikenteeseen. Asioista tiedotetaan hyvin ja esimerkiksi itselläni ensihoitajana ei ole ollut ongelmia ambulanssilla liikkumisen suhteen. Reitit vaihtuvat, mutta aina ollaan päästy perille. En usko, että muilla on kiireempi kuin meillä joskus. Kuitenkin rakentamisen aikana pitää huomioida esteettömyys, että ne jotka eivät pysty kulkemaan jalan vaan tarvitsevat jotain apuvälineitä, pystyvät myös hoitamaan asiansa helposti.

Ratikka on busseihin verrattuna hyvin esteetön. On myös ollut hieno huomata, että suosittuun ratikkaliikenteeseen on reagoitu lisäämällä vuorovälejä, tilaamalla uusia ratikoita ja sovittamalla vaihtoliikennettä paremmin. Toisin sanoen palautteeseen on reagoitu.

Yksityisautoilua tarvitaan myös. Kaikilla ei ole mahdollista liikkua julkisilla. Kuitenkin Tampereen keskustassa pystyy hoitamaan asioita autolla, koska maanalainen parkkiluolasto on laaja. Toisaalta jos tarvitsee poikkeuksellisesti päästä oven eteen esimerkiksi liikkumisen ongelman vuoksi, niin se onnistuu myös.

Paras paikka elää ja asua

Tampere on suosittu kaupunki, ja tänne muuttaa joka vuosi uusia asukkaita. Olen itse syntyperäinen tamperelainen ja nähnyt kaupungin kehityksen. Aina ei olla oltu kaikista samaa mieltä. Vastustusta on herännyt muun muassa Tampere-talon rakentaminen kuin myös ratikan rakentaminen. Kuitenkin nykyään ne ovat lähes kaikkien suosissa. Meidän pitää osata tehdä rohkeita ratkaisuja, jotka kehittävät kaupunkia. Kuitenkin ratkaisujen pitää olla hyvin pohdittuja ja perusteluita.

Kaupungin viihtyvyyttä ja tamperelaisten hyvinvointia lisää lähiluonto, urheilu, kulttuuri ja moni muu asia. Näistä pitää pitää huolta ja ne pitää kohdistaa kaikille. Olen esimerkiksi nostanut esille, että Pali -palveluautoliikenteellä pitäisi päästä esimerkiksi iltaisin teatteriin tai jääkiakkoa katsomaan.

Luonto parantaa mielen hyvinvointia ja myös ilmastoa. Sen takia on tärkeää, että on helppo päästä luontoon nopeasti. Tampere on kyllä hieno kaupunki siitä, että meillä on Pyynikki ja Pispala ja Kauppi ihan keskusta-alueella. Nämä helmet pitää säilyttää. Ekokumppanit Oy on tehnyt hienoa työtä esteettömyyden lisäämiseksi.

Tampere on myös tunnettu teatterikaupunki ja meillä on paljon upeita tapahtumia. Kulttuurilla on iso merkitys myös hyvinvoinnin kannalta. Meidän pitää olla ylpeitä meidän moninaisuudesta ja varmistaa, että jatkossakin Tampereella on tapahtumia, teatteria, musikaaleja ja monipuolisia kulttuurielämyksiä.

Jotta meillä kaikilla olisi hyvä elää ja asua Tampereella meidän pitää varmistaa, että ketään ei kiusata kouluissa tai työpaikoilla tai missään. Jokainen ihminen on yhtä arvokas. Ketään ei saa kiusata taustan, kielen, liikkumisen, seksuaalisen suuntautumisen, sukupuolen, ihon värin, pukeutumisen tai minkään muun takia. Kaiken laiselle syrjinnälle ja rasismille pitää pistää stoppi. Yleensä kyse on vain turhasta pelosta ja tietämättömyydestä. Siksi on tärkeää, että myös kaupungin toimesta lisätään tiedotusta ja ylläpidetään vähemmistöjen etuja ja nostetaan turvallisella tavalla epäkohdat esiin, jotta niihin voidaan puuttua.

Pirkanmaan hyvinvointialue

Hyvinvoiva henkilöstö

Hyvinvoiva henkilöstö takaa parhaimmat palvelut. Vanhan henkilöstöjohtamisen viisauden mukaan työpaikan takaovella, josta työntekijät tulee sisään pitää olla pidempi jono, kuin ovella, josta tulee asiakkaat. Tämä takaa hyvän palvelun, kun työnantaja kunnioittaa työntekijöitään.

Pirhalla ei ole ollut kovin hyvä maine esim. suosittelussa työpaikkana. Pirha lisäksi leikkasi vuoden alusta työterveyspalveluista. Työterveyslääkäri ei voi enää tehdä lähetettä kaikissa tapauksissa erikoislääkärille. Vaan työntekijän pitää mennä oman terveysaseman kautta. Sekään ei riitä, että työterveyslääkäri olisi tutkinut ja todennut vaan Pirhan lääkärin pitää tehdä se. Toki se tuo tuloja Pirhalle, mutta heikentää työntekijän etuja. Toinen heikennys oli, että esim. meidän työterveyshoitajalta poistettiin oikeus osallistua työntekijöitä koskeviin neuvotteluihin, vaikka työterveyshoitaja tuntee parhaiten työntekijät.

Tampereen kaupungilla on työntekijöilleen vakuutuskassa. Se tarkoittaa sitä, että sieltä saa tukea esim. hierontaan, hammaslääkäriin sekä silmälasien hankintaan. Tukea saa myös jos sairastaa pidempään. Työntekijä maksaa palkastaan Tampereella 0,125 % kassamaksua, joten hyöty on hyvä. Pirha ei ottanut vakuutuskassaa käyttöön, vaikka siitä puhuttiin ja sitä ehdotettiin. Syynä oli ilmeisesti se, että kaikki työntekijät eivät kokeneet sitä hyödyllisenä, vaikka suurin osa koki. Vakuutuskassa lisäisi työntekijöiden hyvinvointia edullisesti. Sen takia mulla on selvityksessä miten se saataisiin myös Pirhan työntekijöille. Se vaatii alussa taloudellista panostusta, mutta maksaa itsensä myöhemmin takaisin.

Lisäksi lähijohtoa olisi hyvä vahvistaa, että on riittävästi resurssia työntekijöiden palautteiden ja aloitteiden vastaamiseen.

Riittävät lähipalvelut ja kasvokkain kohtaaminen

Ikäihmisten määrä nousee koko ajan. Ikääntyessä myös yksinäisyys lisääntyy ja liikuntakyky saattaa heiketä. Myös monella muulla ei ole aina mahdollista liikkua kauas. Myös diginä tai etänä tehtävät palvelut eivät ole edes kaikille nuorille paras vaihtoehto.

Pirha on suunnitellut muun muassa ikäihmisten päivätoiminnan siirtämistä etään. Kuulin yhtenä perusteena, että kun muuallakin toimitaan etänä. Pidän perustelua huonoa, miksi Pirha ei voisi näyttää esimerkkiä eikä mennä mukaan huonoon toimintaan.

Ensihoitajana tapaan paljon ikäihmisiä, jotka eivät ole välttämättä minkään tuen piirissä. Eivät pääse kotoa pois. Ohjaan heitä tuen piiriin. Kuitenkin kasvokkain tapaaminen ja lähipalvelut, että pääsee kotoa pois ovat tärkeitä meille kaikille. THL julkaisi vähän aika sitten tutkimuksen, että etätöitä tekevillä on myös yksinäisyyttä ja tarvittaisiin enemmän päiviä toimistolla, että esimerkiksi yhtenäisyys lisääntyisi.

Pirhan pitää siis varmistaa riittävät lähipalvelut ja kasvokkain tapahtuva palvelu esim. päivätoiminnassa. Monella ikäihmisellä käy kotihoito, mutta 15-30 min käynti ei ole sama asia, että voi jutella vertaisesi kanssa. Lähipalveluita voi järjestää liikkuvina palveluina ja niiden ei tarvitse olla päivittäistä. Kuitenkin meillä jokaisella on oikeus saada riittävät palvelut ja päästä tapaamaan oikeita ihmisiä kasvokkain.

Kolmannen sektorin tukeminen

Kolmannella sektorilla on merkittävä asema osana palveluiden tuottamista. Kolmas sektori tuottaa palvelut monesti inhimillisemmin, laadukkaammin ja edullisemmin. Kuitenkaan asiat ei saa mennä niin, etteikö kolmannelle sektorille maksettaisi riittävästi.

Olen Pirhan monipalveluvaliokunnan jäsen. Meillä oli yhdessä kokouksessa vanhusten palveluasumisesta palveluntuottajia kertomassa toiminnasta. Yksityiset palveluntuottajat kertoivat, että heillä on ohjeistus, että jos vanhus vähänkin sairastuu, niin soitetaan 112 ja julkinen terveydenhuolto hoitaa mahdollisimman pitkään. Kolmannen sektorin edustaja kertoi, että heidän sairaanhoitaja pyrkii ottamaan asukkaat mahdollisimman nopeasti takaisin omaan asumispalveluun ja hoitamaan siellä, että sairaalareissusta tulisi mahdollisimman lyhyt. Kumpi kuulostaa eettismmältä?

Ensihoitajan olen myös törmännyt tapauksiin, jossa on lääkärin neuvosta soittettu 112, mutta potilaan hoidonrajausten takia ei ole ollut tarvetta viedä potilasta päivystykseen, vaikka lääkäri olisi näin halunnut. Olemme hyvässä yhteisymmärryksessä todenneet, että päivystys voi aiheuttaa sekavuutta ja potilaan on parempi olla hoidossa omassa asumispalvelussa. Kerran olen joutunut viemään lääkärin määräyksestä saattohoidossa olevan ihmisen päivystykseen kuolemaan, vaikka hänelle olisi ollut inhimillisempää kuolla omassa sängyssään omaisten läsnäollessa.

Näistä kokemuksista olen saanut käsityksen, että kolmas sektori tuottaa parempia ja inhimillisempiä palveluita. Kolmatta sektoria pitää tukea riittävästi ja auttaa tarvittaessa kilpailutuksessa neuvomalla.

Mielenterveysambulanssi Pirkanmaalle

Osallistuin ensihoitajana mielenterveysambulanssin pilottiin ja teen siitä nyt tutkimusta. Tarkoituksena on tehdä siitä väitöskirja. Tutkimuksen mukaan mielenterveysambulanssi vähensi päivystykseen hakeutumista noin 10%. Mielenterveysambulanssi sai myös hyvää palautetta potilailta inhimillisestä ja ihmislähtöisestä kohtaamisesta.

Mielenterveysambulanssi on herättänyt kiinnostusta myös muilla hyvinvointialueilla ja siitä on tehty myös valtuustoaloitteita. Mielenterveysambulanssi on tärkeä lisä psykiatriseen hoitoketjuun ja se tuo myös säästöjä, kun potilaita pystytään hoitamaan ja tukemaan kotona. Mielenterveysambulanssi on saatava pysyväksi toiminnaksi Pirkanmaalle ja myös koko Suomeen.

Jätä kommentti